Tietoa sivustota

Rakkaudesta lajiin ja yhteisen hyvän puolesta

Autotapahtumat.com sivusto

Jokaisella sivustolla on alkunsa ja tarina. Autotapahtumat.com sivusto sai alkunsa loppu vuodesta 2015, jolloin sivuston suunnittelu alkoi. Tarkoituksena oli listata yksinkertaisesti autotapahtumia(cruisingit, messut ja kokoontumiset) Suomen sisällä – sen kummempia hienouksia. Vastaavaa paikkaa ei ollut, josta olisi koostetusti löytänyt kaiken tiedon.

Tiedonlähteinä tapahtumille löysin erilaiset keskustelupalstat, autokerhot ja sosiaalinen media – josta tieto tuli kollattua yhteen.

Muutama tuhat rivi koodia sekä useita Google -kysylyitä myöhemmin alkoi sivusto saavuttamaan rakennettaan. Vuosi 2016 keväällä julkaistiin ensimmäinen versio ja Facebook sivut. Positiivinen palaute autoharrastajile sekä tapahtumajärjestäjiltä kannusti jatkamaan. Vuonna 2017 sivusto on täysin uusittu ja tähdätty parempaan käyttökokemukseen.  Edelleen sama tavoite – yhteisen hyvän puolesta.

Tavoittanut jo yli puoli miljoonaa suomalaista

Autotapahtumat.com sivusto sekä tämän facebook-sivu on tavoittanut 04/2016 – 03/2017 välisenä aikana yli 680 000 suomalaista. Lisätietoa kohderyhmästä ja sivuston kehityksestä voit lukea Ajankohtaista -osiosta.

Lahja yhteisölle yhteisen hyvän puolesta

Sivuston kehittäjänä toimii allekirjoittanut, Helsinkiläinen, 31-vuotias Kim Laine. Useita vuosia erilaisia digitaalisia ratkaisuja yrityksille toteuttaneena halusin antaa yhteisölle jotain, joka voisi palvella harrastajia, tästä kiinnostuneita ja tapahtumajärjestäjiä.

Projekti ei ollut kenenkään tilaustyö vaan omaa vapaaehtoista työtäni, samoin sivuston ylläpito sekä kehitys.

kim-logo2 Tietoa